tiistai 29. tammikuuta 2019

Viimeinen viikko

Viimeisellä viikolla maanantaina meillä oli arvionti. Olemme olleet 3 viikkoa Clinicalla töissä ja olemme oppineet paljon uutta. Saimme mahdollisuuden olla viimeisen viikon fysioterapiassa, joka sijaitsee eri rakennuksessa lähempänä asuntoamme. Uudessa paikassa on töissä 3 fysioterapeuttia ja välillä hoitajia. Siellä on monia erilaisia kuntoutuslaitteita. Olemme päässeet hieman avustamaan fysioterapeutteja esimerkiksi tenssin laitossa, lämpöhoidoissa sekä asiakkaiden liikkeiden avustamisessa. Saamme myöskin jokin päivä kun aikaa on kokeilla hoitoja toisillemme, jotta tiedämme miten ne toimivat ja miltä esimerkiksi lämpöhoito tuntuu. Asiakkaan tekevät paljon liikkeitä itsenäisesti tiloissa ja tunnelma on rento. Asiakkaat ovat hieman enemmän paikallisia, mutta joitakin turistejakin on ollut.  Asiakkaita on kaiken ikäisiä.

tiistai 22. tammikuuta 2019

Vapaa-aika

Meillä on vapaa-aikaa aika paljon, koska teemme päivässä töitä vaan 7 tai 6 tuntia ja viikonloput on vapaita.
Työpäivän jälkeen kiertelemme kaupungissa ja käydään ostoksilla, jonka jälkeen menemme asunnolle ja tehdään ruokaa, siivoillaan tai vaan otetaan iisisti. Joskus aamulla saatamme ottaa uikkarit, pyyheet ja eväitä mukaan ja mennä suoraan töistä rannalle ja olla siellä jopa usean tunnin.
Viikonloppuisin nukumme vähän pitempään ja lähdemme usein kävelemään pitkin kaupunkia ja saatetaan käydä jossain syömässä. Pysähdytään usein ottamaan kuvia ja saatetaan kierrellä paljon rauhallisemmin ja jäädä katselemaan paljon enemmän, kun on enemmän aikaa. Sen jälkeen mennään vaan asunnolle, saatetaan tehdä ruokaa tai mennä altaalle ottamaan aurinkoa, sitten illasta pelataan korttia ja maistellaan paikallisia karkkeja tai outoja ruokia.

Töissä menee hyvin. Meidät otetaan mukaan paljon paremmin ja meidän annetaan auttaa ja meihin luotetaan enemmän. Röntgenkuvia ottaessa kuvattavan osan luo laitetaan levy johon kuva tallentuu ja josta se saadaan tietokoneelle, meidän tehtävä on röntgenkuvissa kirjoittaa tietokoneelle asiakkaan tiedot ja siirtää kuvat tietokoneelle. Autamme myös tarvittaessa asiakasta liikkumisessa ja ojennamme heille heidän vaatteita/tavaroita.
Otamme asiakkaat vastaan ja neuvomme heitä istumaan odotushuoneeseen ja odottamaan lääkäriä. Olemme mukana hoitajan tai lääkärin vastaanotolla ja avustamme mm. tipan laittamisessa, siteiden vaihdossa, sydänfilmin ottamisessa. Joskus juttelemme asiakkaiden kanssa, monesti meiltä kysytään olemmeko opiskelijoita tai mistä päin olemme.

torstai 17. tammikuuta 2019

Työnkuva

Olemme nyt olleet kohta 2 viikkoa Corralejossa. Töissä olemme oppineet paljon uusia asioita ja huomanneet monia eroja Suomessa työskentelyyn. Olemme töissä hoitajan tai lääkärin apuna joten työnkuva vaihtelee päivittäin ja asiakkaita erilaisia. Aamupäivästä, kun on ruuhkaisinta autamme röntgen kuvien ottamisessa, korvien huuhtelua, terveystarkastusten tekemisissä, kontrolleissa ja verikokeiden ottamisessa sekä tutkimisessa. Hygieniataso on hieman matalampi kuin Suomessa. Hanskoja ei käytetä usein, siivousta tehdään harvoin ja yleensä välineet/tasot vain pyyhitään. Monet tarvikkeet ovat vain kerta käyttöisiä ja ne nakataam roskiin heti käytön jälkeen. Suomessa olemme tottuneet siihen, että mahdollisimman paljon kierrätetään. Monet asiakkaista ovat turisteja joten pystymme kommunikoimaan englanniksi. Paikallisten kanssa käytämme apuna elekieltä, koska kielitaitomme ei vielä ole kehittynyt tarpeeksi hyväksi. Pikkuhiljaa opimme jotain uusia sanoja. Potilaat tulevat ensin vastaanottoon Jossa he täyttävät esitietonsa  ja heidät lisätään päivän vuorolistalle joka näkyy hoitajien pisteen tietokoneella. Listasta näkee kuka asiakas on, miksi hän on täällä ja monenko aikaan hän on tullut, moneltako menee lääkärille ja milloin ilmoittautuu ulos. Listasta näkee myös peruutukset sekä lääkärin lausunnot käynnin jälkeen.

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Töiden aloitus

10.1 Meillä oli ensimmäinen työpäivä, mutta tätä ennen olimme jo käyneet tutustumassa työpaikkaan.
Suomessa luulimme että työpaikka on syöpäosaston päivätoimimta/viriketoiminta ja että työpäivät kestää 5 tuntia ja viikonloput ovat vapaita.
Tutustumiskäynnillä selvisi että työpaikka on terveyskeskuksen tapainen klinikka, jonne tuodaan potilaita myös ambulanssilla. Majoituksen ja työpaikan järjestäneet henkilöt (eli Espanjan yhteyshenkilöt) sanoivat että työpäivät kestävät 7 tuntia mutta viikonloput on vapaita. Työpaikan nimi on Clinica medica Brisamar ja työntekijät on todella mukavia. Jotkut puhuu huonosti englantia, mutta muuten ei ole ollut mitään ongelmia.
Menemme usein aamulla klo 9 töihin, emmekä melkein koskaan ole 7 tuntia töissä koska 9-14 on kaikista vilkkain aika, jolloin tulee paljon asiakkaita. Klo 14 jälkeen tai vähän sitä ennen meille on sanottu, että saamme lähteä, koska klinikalla on niin hiljaista.
Saatamme joskus aloittaa työt vasta klo 11, koska iltapäivällä noin klo 16 jälkeen, klinikalle tulee erikoislääkäreitä (esim. gynekologi, ortopedi, hammaslääkäri) ja työntekijät kysyvät, että jos haluamme nähdä erikoislääkäreiden toimenpiteitä, niin saamme tulla myöhemmin töihin ja olla siihen asti, että näemme toimenpiteen. Työpaikka joustaa työajoissa todella paljon. Työpaikan johtaja sanoi, että jos tulemme klo 9 ja meillä on joku meno esim. klo 12, niin saamme lähtee silloin ennen klo 12, eikä tunteja tarvitse korvata. Taukoja saa pitää milloin tarvitsee ja useasti päivän aikana. Työ on todella rentoa ja alku vaikuttaa ainakin siltä, että me opimme paljon uutta ja meillä on mukavat 4 viikkoa.






tiistai 8. tammikuuta 2019

Ensimmäiset päivät

~Ensimmäiset päivät ~

Lähdimme Kajaanista aamulla 7.1 matkaan ja saavuimme illalla Fuerteventuran saarelle. Lentokentillä juostessa ja matkustaessa meni koko päivä. Vaihtoja oli 3. Saavuille Corralejoon bussilla kahden muun Suomalaisen opiskelijan kanssa. Meitä oli asuinpaikkana vastassa yhteyshenkilö Espanjasta. Hän näytti meille asunnon ja selitti seuraavan päivän ohjelman. Asunnossa on 3 huonetta, 2 kylpyhuonetta/vessaa ja yhteiset tilat jossa on olohuone ja keittiö. Asunnossa on myös muita opiskelijoita. Esittelyn jälkeen menimme yö puulle. Aamulla yhteyshenkilö tuli käymään asunnolla sovitusti ja saimme tietää työpaikkamme. Lähdimme iltapäivällä käymään työpaikan luona jossa meitä odotti toinen yhteyshenkilö joka selitti meille seuraavan päivän hommat. Opimme reitin työpaikalle ja löysimme uusia paikkoja sekä kauppoja.